Onnellisuus on mietityttänyt vähän tänään kun mikään ei taas toimi pitkästä aikaa, meilit ovat täynnä ÄäkkÖsistä vääntyneitä neliöitä, ja kone poistaa periferian toisensa jälkeen, perjantaisesta asiantuntijan huoltokäynnistä huolimatta. Mutta kiva kuulla että vain kokonaisuus on tärkeä eikä ihan joka hetki tarvitsekaan olla onnellinen, huh. Eilen olin aika onnellinen koska ajoin 35 kilometriä polkupyörällä sekä aloitin rock-kurssit. TS. Pääsin liikkeelle ja sain jopa kämppäni siivottua kerrankin vähän perusteellisemmin. Siis kaikkihan on suhteellista, varmaan monen mielestä meillä edelleen seisoo asiattomia tavaroita asiattomissa paikoissa eikä ikkunatkaan kestä kovin tarkkaa syyniä. Mutta aurinko se taitaa olla joka antaa uutta energiaa näin kevään edistyessä, toivon mukaan saan ikkunatkin pestyä pian. Meillä pohjoismaisilla vaan sattuu usein se kevätväsymys ihme kyllä samaan aikaan kun valoa alkaa olla riittävästi ja se on kyllä aika kumma juttu?

Eilinen onnellisuus oli kuitenkin niin vahvaa etten huomannut ollenkaan mustelmia joita sain reisiin ja mahaan pyöränsarvista tai jostain. Meinasin nimittäin kaksi kertaa joutua toisen pyörän kanssa kolariin joista pelastuin hyppäämällä niin nopeasti sivuun että ruhjoin huomaamattani itseni samalla. Vasta tänään alkoi kivistää toista kylkeä ja huomasin myös mustelmat. En taida lähteä uudelle ruuhkarandolle vaan ajelen kaikessa rauhassa omia teitäni.

Aika hienoa oli silti osallistua edes kerran sellaiseen safariin ettei tarvinnut pysähtyä edes liikennevaloissa koska turvamiehet pysäyttivät liikenteen niin 25 kilsaa meni melkein huomaamatta, ja voi keskittyä katselemaan rakennuksia ja maisemia. Vaikka en ole kamalasti treenannut niin jaksoin hyvin lisäksi yhteysajot lähtöpaikalle ja takaisin.

Laitan tähän kuvan jos kone suostuu.