Ooh pruut mikä ilmastoterroristi

                                                                                                        (Jos olisin ajanut vain tätä ympäri, en olisi eksynyt...)

Savon sanomissa oli sarjakuva jossa possu seisoi kyltin edessä. Kyltissä luki « olet tässä ».

Hiiri kysyi « miksi tulet joka päivä seisomaan tuon typerän kyltin eteen ? »

Possu sanoi « yritän löytää itseni ».

Samanlainen olo oli minulla eilen etsiessäni pyöräilyväylää Saint Germainin metsässä.

Kaikki tiet näyttivät lupaavilta, mutta päättyivät aina johonkin monttuun tai autotielle.

Parkkialueitten reunassa olevista kartoista yritin löytää missä olen ja minne voisin mennä.

Jokaisessa kartassa luki pienellä, mutta aina samassa kohtaa « here ». Kolmannen parkkialueen jälkeen tajusin että olisi pitänyt ottaa silmälasit! Kartassa ei lukenutkaan « here » vaan “hêtre », se on siis joku suuri puu, oikea nähtävyys… Jota minä en siis ollut nähnyt kuitenkaan :)

Ajelin sitten vain summamutikassa ajoteitten ja monttujen välistä maastoa, kunnes huomasin että pyörä alkoi olla tosi rapainen ja oikeastaan tällaisessa menossa tarvittaisiin kypärä.

Onneksi olikin jo aika lähteä kotiin.

Kuntoa tuli, vaikka maisemia näin rajoitetusti, enkä edes löytänyt itseäni sieltä metsästä, pyöräilyreitistä nyt puhumattakaan.

Peikko tuli polkupyörällä töihin. Sisällä oli kaikki patterit täysillä, ja kuuma kuin saunassa.

Siinä kohtaa jossa peikko säilyttää pyöräänsä oli valtava pahvilaatikko jonka sisällä oli toisia laatikoita ja pakkausmateriaalia.

Peikko raahasi painavan laatikon pihalle, laittoi pyörän paikallensa, ja kysyi : kuka on laittanut roskansa  minun paikalle ?

Isopeikko sanoi : minä laitoin ne siihen kun aioin viedä ne myöhemmin roskikseen.

Peikko sanoi ettei siihen mahdu mitään muuta kun se on polkupyörän paikka.

Isopeikko sanoi : minä vien ne myöhemmin.

Peikko sanoi : ne on jo pihalla, aion viedä ne roskiin.

Isopeikko sanoi : « Haluatko että autan sinua ? « 

Ja istui kaikessa rauhassa tuijottaen tietokoneeseensa.

Peikko hillitsi itsensä ja sanoi vain oikein hitaasti : « Haluan ! »

Niin isopeikko joutui kantamaan omat pahvinsa peikon avustamana roskasäiliöön. Yhdessä he pääsivät painavasta ovesta ja jaksoivat juuri ja juuri nostaa painavan kannen jonka alle pahvit ja laatikot juuri ja juuri sopivat, kun oikein yhdessä tungettiin.

Onneksi peikko oli tullut pyörällä, ja vielä hyvissä ajoin, ennen kuin isopeikko lähtee kotiinsa.

Muuten peikko olisi joutunut taas kerran tekemään kaiken itse.

Sen pituinen se, mutta peikko ei ollut oikein iloinen kuitenkaan.

Olen pysähtynyt tien laitaan ihmettelemään näitä värejä. Tuo pensas kasvaa liikenneympyrässä jossa on ehkä sadeveden puhdistamo alla.

Kemikaalitko vai raskasmetallit värjäävät kasvit, vaiko luonto itse? En muista nähneeni aiemmin näin kauniin ruosteenpunaista pensasta!

Että miten piisi rakennetaan tee se itse menetelmällä! Laitoin tämän kategoriaan "käsityöt" vaikka en tiedä kuuluuko piisin rakentaminen käsitöihin, en muista enää ihan tarkasti;) mitä kässäritunneilla opetettiin, käden taitoja kai, mutta ei veistoa ainakaan koska se oli varattu pojille. Tässähän ei puutöitä tarvita paljonkaan, pääasia on kauniit kivet ja miten ne sommitellaan nurkkaan tulisijaksi. Muuraaminen on ihan hauskaa hommaa sitäpaitsi.

Juuri eilen olisin ostanut pienen kaminan yhteen pieneen mökkiin, mutta kaminanmyyjät ovat käyneet niin leuhkoiksi että eivät pieneen tilaan suostu mitään myymään. Ovat kuulemma liian tehokkaita. Kysyn vaan että miten ne Jotunit ennen vanhaan siellä Norjan pikkuruisissa tunturimökeissä sitten toimivat. Ei auta kuin tehdä itse taas, ja pyörähtikin esiin malli kuvia penkoessani, olin aivan unohtanut että minulla oli näin hyvät muistiinpanot piisin rakentamisesta. Ilahduttavaa, aina kannattaa penkoa vanhoja kuvia!

Jotta en unohtaisi, kuinka mukavaa on istua piisin edessä kun liekit rätisevät ja lyövät korkealle, ja myöhemmin hiilloksen päällä on mukava paistaa kalaa tai makkaraa, panna kahvipannukin porisemaan samaan paikkaan. Ehkä se ei ole energiataloudellista kun ei ole takkasydäntä, mutta niissä ei kuulemma voi keittää eikä paistaa. Ja säästyypä sähköä ainakin kun ei tarvitse tietsikkaa, telkkaria tai valaistusta, piisin ääressä aika kuluu ja mökillä kuuluukin nukkua aina kun tulee pimeä. Olipa nostalginen aihe valokuvatorstailla : "jotta en unohtaisi".

Poro ja vaivaiskoivu, tunturin kuninkaat.

Vapaapäivän kunniaksi laitan vaihteeksi kuvan parvekkeen kukista. Aamulla oli taivas paksussa pilvessä mutta iltapäivällä piti jo hakea kamera. Tykkään tästä väriyhdistelmästä. Pitääkin ensi kesäksi laittaa krassit itämään vähän aikaisemmin ettei tarvitse syksyyn asti odotella ensimmäisiä kukkia ja ehkä niitä tulee enemmän sitten. Bougainvillea on keväällä saatu eräältä ystävältä kukkivana, joten nyt se on jo kukkinut puoli vuotta. Saa nähdä miten se menee talven yli. Luontoa kaupungissa on tosi vähän eikä aina jaksa lähteä kauemmaksi niin ihailen ahkerasti muutamaa kukkaani parvekkeella. Olin kyllä aikonut tehdä lenkin fillarilla mutta oli niin kylmä tuuli että se jäi aikeeksi. Sunnuntaina samoin sade esti isommat ulkoilut joten innostuin pyynnöstä leipomaan korvapuusteja. Siitä olikin aikaa, piti oikein keittokirjasta katsoa, mutta hyvin onnistuivat koska kaikki on syöty muutamassa päivässä. Tuoksu oli aivan huumaava, täytyypä tehdä toistekin ja viis ylikiloista! Käsitöitäkin on tullut taas harrastettua, aamulla ompelin kaksi nappia paitaan. Semmosta ekologiaa tänään;)

Ranskan viimeinen vapaa virta La Loire. Kuvassa kesän kuivaama virran haara.

Vähän kauempana leveämpi kohta jossa riittää vettä kesähelteelläkin.

Koska valokuvaajan taitoni ovat rajalliset niin olen onnellinen tästä otoksesta jossa kasvi rajautuu tummaan taustaansa ja ötökän tummahkot siivet puolestaan rajautuvat vaaleaan kasviin. Ruutuun rajautuu myös kolmiulotteisuus kasvin osien asettuessa eri tasoille. Tekisi mieli ottaa kynä ja alkaa piirtää kasvin rajoja, ilman pitempiä saivarteluita riemuni olisi silloin rajaton;) Mikähän on tuo ötökkä muuten? Ei näytä tavalliselta mehiläiseltä ainakaan minusta. Etelästä tullut kukkakärpänenkö?

Oijoi mutta täältähän puuttuu kukkia. Viime vuonna tähän aikaan taisin laittaa pionin, nyt saa kesän tuloa markkeerata tämä ruusu joka kukkii parvekkeellani, ja tuoksuukin ihanasti. Kukkia ei ole montaa, mutta iloitsen niistä kovasti ja haluan jakaa ne vaikka valokuvatorstain porukan kanssa. Kuva on hieman epätarkka mutta ei kai se ole niin nuukaa. En ole mikään viherpeukalo, mutta on kasveja jotka eivät ole suuttuneet hoidostani. Ruusut eivät suutu edes etanoista joita on alkanut mönkiä joka paikassa. Mutta eivätpä pääse piikkistä vartta pitkin natustelemaan ruusunlehtiä.

Valokuvatorstain aiheena keittiö

Keittiö, kotiliesi, asumuksen sydän? Tärkeä tila johon liittyy ihania tuoksuja, yhdessä oloa, lämpöä, kuten nuotion ympärillä vietetään yhteistä aikaa makkaraa tai kalaa paistellen ja kahvia keitellen, samoin vahvimmat keittiömuistot liittyvät minulla tulisijaan, paistetun kalan ja kahvin tuoksuun. Ylemmässä kuvassa paistetaan kaloja vanhanaikaisella hellalla joka lämmittää asumusta samalla. Alemmassa on takan ympärillä välineitä joilla on paahdettu kastanjoita, mutta on siinä paistettu perunoita ja kalaakin. Keskellä oleva takka toimii kuten nuotio : sen ympärille keräännytään olemaan yhdessä ja lämmittelemään. Yksi pitää yllä tulta, toinen toimii keittäjänä:) Ruoan jälkeen köllähdetään laverille joka on mukavasti lämmennyt samalla. Näin toimii alkukantainen asumus, kota, laavu tai tupa joissa keittopaikka ja lämmitys yhdistyvät samassa "olohuoneessa".