Tässä piti olla menossa mielenosoitus eläkeuudistusta vastaan. Torin keskellä oli mielenosoitus rotusortoa vastaan. Vähän kauempana koululaiset osoittivat mieltään koulujensa edessä jotain vastaan, ja vielä kauempana raggarit pistivät hulinaksi kaikkea vastaan kai suunnilleen. Kaikki ovat kuulemma kyllästyneet kaikkeen, hallitukseen joka tapauksessa. Jotkut haluaisivat työtä, toiset eläkkeelle aikaisin, kolmannet parempaa työtä, neljännet työluvan, viidennet parempaa palkkaa, kuudennet enemmän etuja. Joillakin on liikaa työtä, he uupuvat työssä, jotkut tylsistyvät ja uupuvat eläkkeellä. Meitä on moneksi, toisistamme emme paljoa tiedä. Kukaan ei varsinkaan tiedä mistä otetaan rahat eläkemaksuihin lopulta. Siis ei ainakaan minun kukkarosta, sen kaikki tietävät kyllä. Olisi tärkeä nyt tietää miten on onnistuttu muualla, onko työelämä saatu niin mukavaksi että ihmiset eivät enää haaveile aikaisesta eläkkeellepääsystä, vai onko onnistuttu jakamaan sen verran työtä kaikille että eläkekassat ovat täyttyneet. Poliittiset puolueet ovat tukkanuottasilla lakiuudistuksista, mutta lopulta kukaan ei tiedä mitä ne ehdotukset ja vastaehdotukset konkreettisesti sisältävät. Muuta en tiedä kuin että ranskalaiset laittavat kampoihin aina ja joka tapauksessa, mikään ei saa muuttua!  Koulusysteemi on surkea mutta sitäkään ei voida uudistaa joten kohta kukaan ei oikeasti tiedä yhtään mitään.